Huhtikuu 2023 oli täynnä keväistä elämää

Huhtikuu 2023 alkoi kahdella aprillipäivällä. Kuukauden on tullut ulkoiltua hurjasti sekä vietetty Tuiskun syntymäpäivää.

Tämän kertainen huhtikuu alkoi erikoisesti kahdella aprillipäivällä. Ensin oli se aivan perinteinen aprillipäivä ja seuraavana päivänä oli eduskuntavaalien varsinainen äänestys. Tulos niissä oli hyvin pelottava, jos ajattelee heikoimmassa asemassa olevia. En kirjoita asiasta sen enempää, kun en halua enää aikaan uutta myrskyä. Enkä myöskään halua näyttää, että ymmärrän jotain politiikasta. Saattavat vielä tulla kysymään ehdokkaaksi.

Minä lumipenkan vieressä.
Äänestämästä kotiin tulossa.

Aivan oikeana aprillipäivänä meillä puolestaan kävi virpojia. Meinasin ensin kirjoittaa, että pieniä virpojia, mutta aika isoja nämä siskon lapset jo ovat. Nuorinkin menee kouluun ensi syksynä. Heillä oli mukanaan todella iso virpomavitsa. Minun mielestä moni perinteinen asia on turhan päiväistä hömppää ja niiden rikkominen on erittäin suotavaa. Nämä tämmöiset perinteet eivät niihin kuuluu. Näiden säilyttäminen on todella tärkeää.

Minä, Tuisku ja siskon lapset.
Lapsukaiset ovat kasvaneet hurjasti.
Tuiskun kanssa parvekkeella ulkoilemassa lippikset päässä.
Pääsiäisenä käytiin parvekkeella helteessä.

Huhtikuu 2023 toi mukanaan kevään

Huhtikuu toi lopulta mukanaan sen kauan odotetun kevään. Heti alkuun tietenkin otettiin kaikki ilo irti lämmenneestä säästä ja imettiin energiaa auringosta. Toki ulkoiltua on vähän rajoittanut hiekoitus soran aiheuttama pöly, joka aiheuttaa ikäviä allergisia oireita. Lämmöstä on kyllä saanut jo pitkään nauttia lasitetulla parvekkeella, mutta siitä jää pois se ajamisen ilo. Nykyään kesän ja muiden lämpimähköjen vuodenaikojen yksi tärkeimistä asioista on Tuiskun kanssa yhteiset ajelut.

Laitaatsalmen ylittävät sillat heijastavat itsensä veden pintaan.
Laitaatsalmen ylittävät sillat ovat Suomen korkeimmat betoniset sillat.

En voi oikeasti käsittää, että miten aika rullaa eteenpäin niin kovasti. Hieman ennen huhtikuun puoliväliä Facebookissa tuli vastaan muisto, joka kertoi, että kyseisenä päivänä kymmenen vuotta aiemmin Tuisku oli ottanut minuun yhteyttä ensimmäisen kerran. Muutama kuukausi myöhemmin tavattiin ensimmäisen kerran ja loppu on historiaa. Jotain mukavaa pitäisi keksiä vuosikymmenen kestäneen yhdessäolon kunniaksi.

Yhdessä ulkoilemassa keväällä Saimaan rannalla.
Ulkoilemassa merkkipäivän kunniaksi. Tosin tässä vaiheessa ei edes muistettu asiaa.
Kyttäämässä uuden paloaseman pihaa.

Varma kevään merkki on sulaneet väylät ja sen myötä ajelut S-ryhmän illan alennusmyynteihin. Nyt homma on helpottunut entisestään, kun tuohon lähelle avattiin uusi S-market. Ei tarvitse ylittää kuin Laitaatsalmen silta ja tulee vastaan myös Lidl. S-market ale alkaa nykyään jo kello 18. Tuli tehtyä todella hyviä löytöjä kuten gluteenitonta leipää. Siitä saatu 60 prosenttia säästö on suuri. Suomalainen Menestysresepti kilpailun kalatassu puolestaan oli huono ostos jopa suurella alella.

Lautasella kalatassuja, nuudeleita ja erilaisia kastikkeita.
Norron kalatassut olivat mauttomia ja kuivia möllyköitä.

Tuiskun syntymäpäivää vietettiin huhtikuun lopulla. Ei mitään ihmeellistä tehty päivän aikana, kun silloin sattui olemaan koko huhtikuun huonoin sää. Sovittiin kuitenkin, että käydään myöhemmin kahvilla jossain sekä tutustumassa Savonlinnassa uuteen Normal kauppaan. Tuisku tykkää enemmän suolaisesta kuin makeasta herkusta, joten valmistin voileipäkakkua. Tällä kertaa ostettiin kakkua varten kylmäsavulohta. Ja tosi hyvä voileipäkakku

Voileipäkakun päällä koristeena lohta, kurkkua ja dinosauruksia.

Lopulta huhtikuun lopulla avattiin meidän grillikausi. Yleensä grilli on ollut ensimmäisen kerran kuumana jo paljon aikaisemmin. Tällä kertaa Muurikka savuton hiiligrillissä perunanyyttien kanssa oli Hiillos makkaraa ja broileria. Hiillos oli lähinnä Tuiskulle, sillä hän ei muuta makkaraa syö. Broileria marinoin itse, koska niin saa juuri mieleistä. Ja se on oikeasti todella helppoa. Vähän vain öljyä ja sekaan mausteita.

Muurikka savuton hiiligrillissä ruokaa.

Huhtikuu 2023 oli tällä kertaa tämmöinen meidän suunnalla. Miten sinun huhtikuu on sujunut? Toivottavasti oikein hyvin.

Pietari Ahtiainen

Vuonna -85 syntynyt harvinaista ja etenevää Duchennen lihasdystrofiaa sairastava bloggaaja Savonlinnasta. Bloggaan elämästä vammaisen henkilön näkökulmasta. Yritän omalta osaltani tehdä maailmasta edes vähän paremman.

Vastaa