kauppalehti

Kauppalehden hintavertailu: Lidl on koko Suomen halvin

Kauppalehden toukokuussa teettämässä hintavertailussa 46 tuotteen keskiarvokori oli Lidlissä lähes 2 euroa halvempi kuin vertailussa toiseksi sijoittuneessa kauppaketjussa.

”Elop on tuhonnut Nokian”

Nokia vietti tänään hyvin synkkää päivää, kun sen osakekurssi laski peräti 17.53 prosenttia. Tämä johtui iltapäivällä annetusta tulosvaroituksesta, jonka koski Devices & Services -yksikköä.

St1-Anttonen: ”Oli tyhmä päätös, kun huoltamobisnekseen lähdin”

Shell huoltoasemat ostanut St1-yrittäjä Mika Anttonen kertoo Kauppalehdessä, että hän myy kaikki huoltoasemansa vaikka heti, jos vain ostaja löytyisi. Hintaa hän ei sentään ilmoittanut.

Japani siirtyi 2,4 metriä, tsunami vei 2 300 Nissania

YLE kertoo, että Yhdysvaltain geologian tutkimuslaitoksen mukaan Japanin perjantainen 8,9 richterin maanjäristys on siirtänyt saarivaltiota peräti 2,4 metriä. Myös maapallon asento muuttui kymmenisen senttiä enemmän kallelleen.

Bensan hinta nousee, tankkaamaan heti

Kauppalehden mukaan Lähi-idän levottomuudet on nostanut öljyn hintaa ja se tulee näkymään nopeasti myös suomalaisilla huoltoasemilla. Kannattaakin siis suunnata tankkaamaan auto, jos haluaa säästää edes hieman.

Angry Birdsiä ladattu 50 miljoonaa kertaa

Kauppalehti kertoo sivuillaan, että Angry Birds-peliä on ladattu jo 50 miljoonaa kertaa. Lehden haastatteleman omistajan Peter Vesterbackan mukaan peli on kohta suositumpi kuin Tetris.

<
Siirry sivun alkuun