2020 – Mitä ihmettä tapahtui erikoisen vuoden aikana?

Vuosi 2020 alkaa olla kohta ohi, joten nyt on siis aika käydä läpi tämän hyvin erikoisen vuoden tapahtumat. Jutun yhteydessä on paljon linkkejä, joita klikkaamalla pääset lukemaan aiheesta tarkemmin. Tämän vuoden aikana piti tehdä vaikka mitä, mutta heti alkuun iski koko maailman muuttanut koronavirus.

Valitettavasti tämän vuoden ykköspuheenaiheeksi nousee koronavirus, joka jylläsi riesanamme lähes koko vuoden. Ja tulee olemaan vielä pitkän aikaa ikävänä v̈ieraana. Tekemisiämme on rajoitettu vuoden aikana todella runsaasti ja esimerkiksi matkailu on ollut poikkeuksellisen vähäistä. Tilalle on pitänyt etsiä muuta tekemistä, mutta matkailun tuomaa iloa on vaikeaa korvata millään muulla. Mutta kaikki nämä rajoitukset on tehty meidän parasta ajatellen.

Toki pitää olla kiitollinen siitä, että korona ei ole ainakaan vielä iskenyt läheisiin tai itseeni. Suomessa sekä maailmalla korona on aiheuttanut todella paljon ikäviä asioita liian monelle ihmiselle, eikä loppua ole vielä näköpiirissä. Uskotaan ja luotetaan siihen, että edessä on parempia päiviä.

Kaksi kuukautta kuluneesta vuodesta vietimme evakossa, sillä taloyhtiömme viemäriputket sukitettiin. Toukokuun ja kesäkuun ajan omasta kodista erossa oleminen ollut mitenkään mukavaa, mutta ei remontin keskelläkään voinut elää. Savonlinnan vuokratalojen ainoa esteetön asunto oli kauhea paikka ja takaisin kotiin lähtö oli todella iloinen hetki.

Kaiken lisäksi jouduimme todella asiattoman ilkivallan kohteeksi, kun joku idiootti oli päässyt yöllä kerrostalon rappukäytävään ja suihkutti jauhesammuttimen sisällön postiluukusta asuntoon. Sotku oli aivan järkyttävä, vaikka väliovi oli kiinni. Ei voi ymmärtää tuommoista tekoa.

Eteinen sotkussa.

Joulukuun alussa remontti jatkui taloyhtiössä, kun aloitettiin käyttövesiputkien sekä sähköjärjestelmän saneeraus. Tämä remontti ei onneksi aja meitä evakkoon kotoa. Huhtikuun loppuun mennessä tämä kaikki remontointi pitäisi olla ohi. Toki ainahan omassa kodissa on remontoitavaa, ensi vuoden puolella uusitaan esimerkiksi lattia.

Vuoden ainoa matka

Vuoden ainoa matka Maijun kanssa tehtiin heinäkuussa Tallinnaan. Tuolloin tilanne koronan suhteen oli todella hyvä molemmissa maissa ja varovaisuutta noudattaen lähdettiin liikkeelle. Virossa koronan kurittamaa taloutta yritettiin korjata edullisin hinnoin ja matka oli oikein sopiva eläkeläisten budjettiin.

Tämän Tallinnan reissun lisäksi ei vuoden aikana tullut käytyä kovinkaan kaukana. Muutaman kerran käytiin siskon perheen luona. Muuten tuli pyörittyä muutamien kilometrien säteellä kotoa. Tässäkin suhteessa kulunut vuosi oli hyvin erikoinen.

Topi uskaltautui myös kyytiin.

Maiju ja korkea torni.

Raatihuoneentori kuvassa.

Yakitori vartaita.

Yksi vuoden kovin saavutus oli saada lopulta valmiiksi oma keittokirja, joka kantaa nimeä Pietar.in keittiössä. Tästä keittokirjasta löytyy viisikymmentä erilaista reseptiä. Kaikkia näitä gluteenittomia ja laktoosittomia reseptejä yhdistää se, että ne ovat helppoja sekä nopeita valmistaa. Tämän kirjan kasaamisessa meni aikaa hyvin kauan, mutta nyt se on myynnissä.

Keväällä aloitin uuden ruokaan liittyvän harrastuksen, kun ostin vuosien tauon jälkeen grillin. Tämä Muurikka savuton hiiligrilli oli todella hyvä ostos ja toimi kuten luvattiin. Kesän aikana tuli grillattua mukavasti. Toinen ruokaan liittyvä ostos oli haudutuspata, joka valmistaa ruoat kuin itsestään. Kokeilin valmistaa joulukinkun hauduttamalla, ja lopputulos oli todella maukas.

2020

Ruokaa grillissä.

Lähes kolmekymmentä vuotta piti elää istuen ennen kuin onnistuin saamaan painehaavan takapuoleen. Kaikki sai alkunsa siitä, kun aloitin fysioterapiassa käyttää motomed-polkulaitetta. Tuosta seurasi ihorikko, joka muuttui sitten vähitellen painehaavaksi. Tuota ikävyyttä on hoidettu koko syksy ja vielä vain jatkuu. En enää koskaan halua kokea samaa.

Keväällä sain blogi yhteistyön kautta käyttööni WellO2-hengitysharjoituslaitteen, joka sopii muun muassa hengitysoireista kärsiville. WellO2 laite yhdistää hengityksen vahvistamisen sekä höyryhengityksen. Laite on todella suosittu myös urheilijoiden keskuudessa.

Idea yhteistyöhön syntyi kärsimäni kroonisen poskiontelotulehduksen vuoksi. Ei Well02 tuota ikävyyttä vie kokonaan pois, mutta helpottaa muun seuraajan tukkoisuutta ja kipua. Joudun kuitenkin käymään parin kuukauden välein poskiontelon punkteerauksessa, mutta oireet ovat vähentyneet.

WellO2 ja sen pakkaus.

Vuosi 2020 tuntui olleen tylsä, mutta näin kirjoitettuna näyttääkin tapahtuneen hyvin paljon kaikenlaista. Toki ei niin mukavia hetkiä koettiin myös enemmän kuin tässä jutussa mainittiin. Nämä ovat kuitenkin taakse jäänyttä elämää ja niitä on turha muistella. Kiitos kaikille tämän vuoden aikana elämässä mukana olleille ihmisille. 🙂

Pietari Ahtiainen

Vuonna -85 syntynyt harvinaista ja etenevää Duchennen lihasdystrofiaa sairastava bloggaaja Savonlinnasta. Bloggaan elämästä vammaisen henkilön näkökulmasta. Yritän omalta osaltani tehdä maailmasta edes vähän paremman.